Artikkelit

Lauserakenteiden oppiminen

Heinäkuu 6, 2018

Jotta voi oppia käyttämään vierasta kieltä sujuvasti, ei riitä, että osaa vain joukon sanoja. Täytyy osata myös rakentaa niistä lauseita järkevällä tavalla. Joissain kielissä on tunnetusti hankala sanajärjestys, eikä lauseita voikaan muodostaa samalla tavalla kuin omassa äidinkielessä.

Kaikki eivät tykkää opiskella kirjoista

Joka kielessä on omat haasteensa. Jollekin kielelle on ominaista se, että sanajärjestyksellä ei ole niin väliä. Toisessa taas saattaa olla tiukatkin säännöt, mihin kohtaan verbi sijoittuu. Pahimmassa tapauksessa motivaatio kielen oppimiseen voi hukkua kokonaan, jos upottavasta kielioppisuosta ei pääse millään yli.

Mikäli koet, että kieliopin pänttääminen kirjoista ei ole sinun juttusi, kokeile opiskella kieltä aivan uudella tavalla!

Lapset omaksuvat kieliä kuuntelemalla

Et itsekään välttämättä osaa sanoa, miksi äidinkielelläsi jotkin tietyt sanat taipuvat tietyssä kontekstissa tietyllä tavalla – koska olet kasvanut siihen. Lapset omaksuvat äidinkielensä sanaston ja kieliopin pelkästään kuuntelemalla ja kokeilemalla. Miksi et kokeilisi samaa?

Lapset ovat rohkeita kielenkäyttäjiä, sillä he eivät pelkää tehdä virheitä. He oppivat kyllä vähitellen, kuinka jokin sana sanotaan oikein.

Kehitä kielikorvaasi

Ympäröi itsesi kielellä. Mitä enemmän kuuntelet puhetta uudella kielellä, sitä paremmin ja nopeammin kielikorvasi kehittyy. Alat huomaamattasi tietää, mikä kuulostaa oikealta ja mikä kuulostaa väärältä. Pikkuhiljaa myös kielioppisääntöjen ymmärtäminen ja aktiivinen soveltaminen helpottuu.

Laadi omia esimerkkilauseita

Kannustamme WordDiven käyttäjiä hyödyntämään opittavista asioista muodostettuja esimerkkilauseita. Esimerkkilauseiden lukeminen ja ääneen toistaminen ovat erinomainen tapa saada peruskielioppi haltuun.

Voit myös itse laatia vieraalla kielellä esimerkkilauseita, joissa käytät kuulemiasi ja aiemmin oppimiasi lauserakenteita ja kielioppisääntöjä. Lauseet voivat olla niinkin yksinkertaisia, kuin ”Matkustin eilen junalla Tukholmaan” tai ”Menen ostamaan sipulia, koska aion tehdä kalakeittoa”.

Lue ja toista lauseet ääneen. Vähitellen lauseet ja niiden rakenteet iskostuvat päähäsi ja ne tulevat automaattisesti kieltä käyttäessä. Kieliopin lisäksi vahvistat myös ääntämistä ja vieraan kielen kirjoitustaitoa!

Aloita uusi kieli

 

Saatat pitää myös näistä

3 Kommentit

  • Reply Dodo Heinäkuu 10, 2018 at 10:38

    Kiitos vinkeistä! Mietin tuota ”Lapset omaksuvat kieliä kuuntelemalla”, joka tietenkin pitää paikkansa, mutta kielioppirakenteiden oppimisprosessi on uskoakseni muutakin. Lapsethan saattavat sanoa esim. ”juoksetaan” yms. taivutusmuotoja, joita ei ole normaalissa kielenkäytössä, eikä niiden käyttö voi olla kuunnellun matkimista. Mistähän tällainen ilmiö johtuu?

    • Reply Senja Ukkonen Heinäkuu 16, 2018 at 12:47

      Hei

      Kiitos kommentistasi!

      Olet kyllä aivan oikeassa, oppimisprosessi on varsin monimutkainen ja sen lisäksi kullakin yksilöllä aina henkilökohtainen. Kuitenkin tässä tarkoitetaan sitä, että lapset omaksuvat kielen kuuntelemalla, kokeilemalla, tekemällä virheitä ja yrittämällä uudestaan.

      Mainitsemasi ilmiö liittyy siihen, että jotain aiemmin opittua “sääntöä” yritetään soveltaa kaikissa saman sanaluokan sanoissa. Esimerkkisi “juoksetaan” voisi siis vaikkapa juontua siitä, että on olemassa myös esimerkiksi sana “maksetaan”. Jos lapsi on siis oppinut maksaa-verbistä muodon “maksetaan”, hän voisi ajatella loogisesti, että juosta-verbistä samankaltainen muoto on “juoksetaan”.

      Kielioppi perustuu pitkälti yhteisiin sopimuksiin ja vakiintuneisiin käytäntöihin, jonka vuoksi aina ei ole niin selkeää, miksi jokin sana taipuu juuri tietyllä tavalla. Aihe on todella mielenkiintoinen!

      Terveisin
      Senja
      WordDive-tiimi

  • Reply Dodo Heinäkuu 17, 2018 at 08:24

    Kiitos vastauksestasi, Senja! Tämä selvensi asiaa, tuon tapaisia virheitähän minullekin varmaan sattuu jatkuvasti espanjan epäsäännöllisten verbien kanssa ?

  • Leave a Reply to Senja Ukkonen Cancel Reply

    CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.