Browsing Tag

WordDive

Artikkelit

19 nerokasta sanaa, joita ei voi kääntää englanniksi

Helmikuu 15, 2019

Joka kielestä löytyy liuta sanoja, joita ei voi täysin kääntää englanniksi tai muille kielille. Keräsimme tänään blogiimme espanjasta, saksasta ja ruotsista yhteensä 19 kätevää sanaa, joita ei voi suoraan kääntää englanniksi. Sanat ja ilmaisut, joille ei löydy suoraa käännöstä, kuvaavat usein myös sellaisia paikallisen kulttuurin, ilmaston ja kansanluonteen ominaispiirteitä, joita ei välttämättä löydy sellaisenaan muista maista. 6 saksan sanaa, joita ei voi kääntää englanniksi Wanderlust = Voimakas kaipuu matkustamiseen ja vaelteluun maailmalla. Esimerkki: Ich habe Wanderlust und möchte schnell irgendwohin reisen!…

Jatka lukemista

Artikkelit

Selkeä ohjelma ja aikataulu, jolla opit uuden kielen

Joulukuu 30, 2018

Päätimme laatia uuden vuoden kunniaksi teille kolmen kuukauden eli 13 viikon ohjelman uuden kielen oppimiseen. Ohjelman perustana on säännöllinen harjoittelu WordDivella, mutta esittelemme ohjelmassa myös muita hyväksi havaittuja metodeja oppimisen tukemiseen ja kiihdyttämiseen. Luonnollisesti ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa oppia uusi kieli, sillä jokaisen oppijan lähtötaso, oppimiskyky ja elämäntilanne ovat erilaisia. Suurimmalla osalla meistä kielen oppimiseen käytettävät resurssit – aika, raha ja henkinen energia – ovat rajalliset, sillä elämäämme kuuluu myös muita asioita, kuten töitä, ystäviä ja harrastuksia.…

Jatka lukemista

Artikkelit

Vuoden 2018 parhaat

Joulukuu 25, 2018

Vuosi 2018 alkaa olla paketissa, ja nyt on hyvä aika pysähtyä hetkeksi, muistella mennyttä vuotta ja kaikkea mahtavaa, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan. Siispä kokosimme tänään blogiimme vuoden 2018 suosituimmat kielet, luetuimmat blogipostaukset ja kaikki muut parhaat jutut. Vuoden 2018 suosituimmat kielet Englanti  47% Espanja  14% Suomi  12% Ruotsi  8% Saksa  5% Vuoden 2018 uutuudet WordDive-palvelussa WordDive 4.0 -mobiilisovellus Toukokuussa julkaisimme vihdoin pitkään työstetyn ja testatun WordDive 4.0-mobiilisovelluksen. Uudessa sovellusversiossa vanhat harjoittelumuodot yhdistettiin uudeksi, tehokkaaksi harjoitukseksi, jossa tekoäly valitsee sopivan harjoitusmuodon automaattisesti jokaiselle opittavalle asialle.…

Jatka lukemista

Artikkelit

Harmittaako sanojen unohtelu? Tutustu pysyvään oppimiseen

Marraskuu 2, 2018

Oppiminen ja muisti ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa, sillä opittavia asioita työstetään koko ajan yhdessä vanhojen, jo olemassa olevien tietorakenteiden kanssa. Muistista voidaan erottaa kaksi eri osa-aluetta: lyhytkestoinen työmuisti ja pitkäkestoinen säilömuisti. Työmuisti käsittelee aivoihin saapuvaa tietoa, mutta se pystyy pitämään asioita mielessä vain noin 10–25 sekuntia. Myös työmuistin kapasiteetti on rajallinen: on mahdollista muistaa samanaikaisesti 4–7 asiaa. Säilömuisti on monin tavoin työmuistin vastakohta: se on kuin lähes rajaton varasto, jonne voidaan tallentaa loputtomasti tietoja ja kokemuksia. Säilömuistiin tallentuneen asian voi muistaa…

Jatka lukemista

Artikkelit

Kuinka monta sanaa tarvitset puhuaksesi vierasta kieltä?

Lokakuu 22, 2018

Kielitaidolla tarkoitetaan kykyä kommunikoida – kykyä sanoa asioita ja myös ymmärtää, mitä muut sanovat. Jos osaat esimerkiksi muutaman sanan englantia, et pysty vielä puhumaan sitä sujuvasti, mutta voit kuitenkin sanoa jotain. Kyky kommunikoida kehittyy sanavaraston karttuessa. Kuinka monta sanaa vieraan kielen puhumiseen sitten tarvitaan? Valtaosa jokapäiväisistä keskusteluista koostuu sanoista, joita toistetaan saman keskustelun aikana lukuisia kertoja. Tällaisia sanoja, kuten esimerkiksi englannin ’do’, ’get’ ja ’have’, voidaan kutsua vaikkapa yleissanoiksi, sillä niitä tarvitaan jatkuvasti. Yleissanoilla voit ilmaista monia arkipäiväisiä asioita ja…

Jatka lukemista

Articles

Opiskele rohkeasti myös ”vaikeita” kieliä

Lokakuu 5, 2018

Aika ajoin sosiaalisessa mediassa nousevat esiin ”vaikeat” kielet ja niiden oppimisen mahdottomuus. Vaikeiksi kieliksi määritellään usein sellaiset kielet, joissa ei käytetä prepositioita (esim. suomi tai viro) tai joissa äänenpainot ja -korkeudet muuttavat sanan merkitystä (esim. kiina tai japani). Vaikeiksi voidaan luokitella myös kielet, joissa on paljon tarkkoja sääntöjä (esim. saksa) tai joissa käytetään erilaisia aakkosia (esim. venäjä). Todellisuudessa mikään kieli ei ole liian vaikea opittavaksi!   Mikä tekee kielestä vaikean? Vaikea on erittäin subjektiivinen käsite. Kielten vaikeus riippuu myös pitkälti…

Jatka lukemista