Selaat kategoriaa

Artikkelit

Artikkelit

16 englannin kielen ilmausta talviseen säähän

Tammikuu 19, 2022
A happy girl is lying down in the snow and smiling.

– Tämähän on vasta jäävuoren huippu! – Ilmiö lähti kasvamaan lumipallon lailla. Tunnetko nämä ilmaukset englanniksi? Entäpä muut talviaiheiset sanonnat? Englanninkieliset sanonnat ja idiomit ovat tärkeä osa puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Idiomeilla tarkoitetaan sellaisia ilmauksia, joiden alkuperäinen merkitys on ajan saatossa sumentunut, ja niille on muodostunut oma itsenäinen merkityksensä. Kaikkia kielen koukeroita ei voi ymmärtää vain yksittäisten sanojen merkitysten kautta, vaan tietty sanayhdistelmä saattaa muodostaa täysin uuden merkityksen. Siksi vakiintuneet ilmaukset ja niiden käyttö täytyy opetella ulkoa. Se voi vaikuttaa…

Jatka lukemista

Artikkelit

Vuosi 2021 on lopuillaan – onnittele itseäsi!

Joulukuu 29, 2021

Joulun jälkeen ajatukset siirtyvät hiljalleen jo kohti tulevaa uutta vuotta. Ennen kuin teet suunnitelmia ja lupauksia vuodelle 2022, on kuitenkin hyvä hetki pysähtyä miettimään kuluneen vuoden saavutuksia ja onnitella itseäsi. Muista, että niin pienet kuin suuretkin saavutukset ovat yhtä tärkeitä! Pohdiskele, mitä uutta olet oppinut. Onko esimerkiksi kielitaitosi karttunut, tai oletko ottanut haltuun uuden taidon harrastuksessasi? Uuden oppiminen virkistää mieltä ja kasvattaa itseluottamusta, joten jo yksi uusi taito vuoden aikana on mahtava onnistuminen! Oletko oppinut esimerkiksi jotakin näistä? Tervehtiminen ja…

Jatka lukemista

Artikkelit

33 tapaa kiittää englanniksi, saksaksi ja espanjaksi

Marraskuu 12, 2021

”Kiitos” on usein ensimmäisiä sanoja, johon törmäät vieraan kielen alkeita opetellessasi. Sillä pääsee pitkälle monissa kielenkäyttötilanteissa, mutta taitojen jo hiukan kartuttua on aika laajentaa sanavarastoa ja opetella vaihtoehtoisia tilanteeseen sopivia ilmauksia yksinkertaisen kiitoksen rinnalle. Kiittäminen on olennainen osa hämärtyvää marraskuuta, sillä Yhdysvalloissa vietetään marraskuun neljäntenä torstaina kiitospäivää. Silloin kokoonnutaan perheen tai suvun kesken syömään hyvin ja kiittämään kaikesta hyvästä ja tärkeästä elämässä. Kiitospäivän juhlapöytään kuuluu muun muassa uunissa paistettu, herkullisella täytteellä viimeistelty kokonainen kalkkuna sekä joukko muita perinteisiä ruokalajeja aina…

Jatka lukemista

Artikkelit

Syyskuu on kielten juhlaa – tunnetko jo nämä kieliaiheiset merkkipäivät?

Elokuu 30, 2021

Tiesitkö, että syyskuussa vietetään monia kieleen liittyviä merkkipäiviä? Ne muistuttavat meitä kielitaidon sekä muiden kieleen liittyvien taitojen tärkeydestä jokapäiväisessä elämässämme. Kirjoita siis kirje, aloita uuden kielen opiskelu tai juhlista kuukautta jollakin muulla itsellesi sopivalla tavalla! Kirjeiden kirjoittamisen päivä 1. syyskuuta Lähes jokainen meistä kirjoittaa päivittäin jotakin, ainakin puhelimella. Kirjeen kirjoittaminen on kuitenkin oma taitolajinsa – yritäpä saada kaikki sanottavasi tiivistettyä selkeäksi tekstiksi paperiarkille, ilman emojeita! Kieli vaatii tällöin aivan eri tavalla huomiota, joten kirjoittamiseen tulee keskityttyä enemmän. Kirjeiden kirjoittamisen päivä…

Jatka lukemista

Artikkelit

Kesän helpoimmat suolaiset ja makeat herkut maailmalta

Kesäkuu 18, 2021

Kokeile näitä kesäherkkuja maailmalta viilentymiseen polttavalla helteellä – tai lämpimään tunnelmointiin sadesäällä. Sopivan taustamusiikin herkkuhetkeen löydät tästä postauksesta, johon olemme keränneet parhaat kesäbiisit neljällä eri kielellä! Jäädytetyt suklaabanaanit – USA Tämä superhelppo ja makoisa herkku Amerikasta vaatii vain muutaman raaka-aineen! Jäädytetyt suklaabanaanit kuudelle: 3 kypsää banaania pähkinöitä 100 g tummaa suklaata jäätelötikkuja Kuori banaanit ja puolita ne. Työnnä jäätelötikut banaaninpuolikkaisiin ja laita ne leivinpaperilla kuorrutetulle lautaselle. Pakasta 30 minuuttia. Sulata suklaa mikrossa. Muista sekoittaa välillä. Murskaa pähkinät. Voit korvata pähkinät…

Jatka lukemista

Artikkelit

Puhekieltä ja kulttuurintuntemusta – TikTok tukena kieltenopiskelussa

Huhtikuu 16, 2021
two young adults sitting in their living room and looking at each other holding smartphones in their hands

Oletko asettanut itsellesi tavoitteen oppia uutta kieltä tai ylläpitää kielitaitoasi? Mainiota! Mutta… miten voisit laajentaa kielen ja kulttuurin tuntemustasi varsinaisen opiskelun lisäksi, mieluiten vieläpä jollakin vaivattomalla ja viihdyttävällä tavalla? Vaihtoehtoja on loputtomasti: kirjat, elokuvat, lehdet, podcastit, sosiaalisen median sisältö. Aina ei kuitenkaan tarvitse tarttua vieraskieliseen romaaniin tai elokuvaan ilman tekstityksiä – tärkeintä on löytää itselle sopiva tapa tuoda kieli osaksi arkea. Puhelinta tulee selailtua joka tapauksessa jatkuvasti, ja erityisesti sosiaaliseen mediaan on helppo uppoutua huomaamattaan. Miksi et poimisi seurattavaksi myös…

Jatka lukemista