Uutiskirjeet

Uusista kielioppikursseista lisäpotkua ruotsin alkeisiin!

Toukokuu 20, 2016

Hurra! Mukavia uutisia: olemme jälleen laajentaneet kysyttyjen ruotsin kurssiemme valikoimaa. Tällä kertaa uudet kurssit keskittyvät kielioppiin, ja ne on suunnattu ennen kaikkea ruotsin alkeita opiskeleville. Uutuuskurssit paneutuvat kahteen kielitaidon perustan kannalta tärkeään kielioppiasiaan:

SwedishPronominit

Pronomineja tarvitaan monesti yksinkertaisimpienkin jokapäiväisten asioiden ilmaisemiseen. Siksi niiden oppimiseen kannattaa panostaa jo kieliopintojen alkuvaiheessa. Ruotsin Pronominit -kurssilla opit käyttämään ruotsin persoonapronominien perus-, omistus- ja objektimuotoja (minä, minun, minua, jne.) sekä joitakin muita tavallisimpia pronomineja (esim. joku, kukaan jakaikki).

Preesens ja imperfekti

Kielitaitosi ottaa näyttävän loikan eteenpäin, kun opit ilmaisemaan tapahtuuko jokin asia nyt vai tapahtuiko se jo aiemmin. Preesens ja imperfekti -kurssilla harjoitellaan nimensä mukaisesti ruotsin verbien preesens- ja imperfektimuotoja, ja tavoitteena on, että opit käyttämään myös mennyttä muotoa todellisissa kielenkäyttötilanteissa mahdollisimman nopeasti. Kurssilla harjoiteltaviin verbeihin sisältyy yleisesti käytettyjä verbejä kaikista ruotsin neljästä taivutusluokasta.

Tämän lisäksi opit kummallakin kurssilla hyödyllistä sanastoa ja ilmaisuja sekä tavallisia ajanmääreitä esimerkkilauseiden kautta. Koska kurssit on suunniteltu tehostamaan aloittelevien ruotsin opiskelijoiden opintoja, harjoitusten lauserakenteet ovat pääosin yksinkertaisia ja aihepiirit arkipäiväisiä.

Kurssit lisätään ruotsin laajaan kurssipakettiin, ja ne kannattaa suorittaa melko pian opintojen aloittamisen jälkeen – ihanteellisesti Ruotsi 2 -kurssin jälkeen ja ennen verbikurssien aloittamista.

 

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.