Artikkelit

Kielten opiskelu lauluista

Heinäkuu 2, 2018

Kieltä oppii parhaiten silloin, kun sen opiskelu on kivaa. Siksi omaan opiskelurutiiniin kannattaa sisällyttää mahdollisimman paljon erilaisia opiskelutapoja, kuten opiskelua musiikin avulla.

Kielten opiskelu lauluista on erittäin hyvä tapa oppia kieltä, koska musiikin parissa mielenkiinto ja motivaatio säilyvät ja kappaleiden melodiat tehostavat oppimista.

Kun alat opiskella kieltä musiikin avulla, ensimmäinen askel on kappaleiden valitseminen. Tärkeää on valita sellaisia kappaleita, joista oikeasti pidät, koska tulet kuuntelemaan kappaleita useampaan kertaan. Lisäksi valitessasi itsellesi mieluista musiikkia alat laulaa spontaanisti mukana ja oikeasti haluat oppia laulun sanat.

Ihan aluksi kannattaa vain kuunnella ja nauttia – ehdit kyllä myöhemmin opettelemaan sanat. Kun sitten olet tullut tutuksi kappaleen kanssa ja koet olevasi valmis sanojen opetteluun, etsi kappaleen sanat netistä. YouTubesta löytyy paljon videoita, joissa on sanat valmiiksi mukana, eli pystyt seuraamaan tekstiä reaaliajassa. Myös LyricsTraining-sivustolta löydät alkuperäisiä musiikkivideoita teksteineen.

Sanojen opettelu saattaa tuntua aluksi työläältä, joten onkin hyvä idea palastella laulu osiin ja edetä osa kerrallaan. Kertosäe on mainio kohta aloittaa, koska se toistuu kappaleessa usein ja siinä on yleensä tarttuvin sävel – eli se jää myös helpoiten mieleen. Kun sitten opit yhden osan, voit siirtyä seuraavaan.

Kun opiskelet vierasta kieltä lauluista, tärkeintä on toisto. Yhdessä tarttuvan sävelen kanssa se on todella tehokas tapa oppia vierasta kieltä. Hyvä kappale saa sanat iskostumaan mieleesi – jopa sellaiset, joita et ole kuullut koskaan aiemmin ja jotka tuntuvat sinulle aivan liian haastavilta.

Parhaiten laulut jäävät mieleen, kun laulat mukana. Päästä siis sisäinen karaoketähtesi valloilleen ja ihastuta kämppäkavereita, naapureita tai perheenjäseniä sulosoinnuillasi! Tai jos haluat pitää keikkasi yksityisinä, suihkussa laulaminen on myös hyvä vaihtoehto.

WordDiven kielikurssit

 

Saatat pitää myös näistä

2 Kommentit

  • Reply Päivi Helo Heinäkuu 4, 2018 at 06:53

    Haluaisin opiskella englantia musiikin avulla. En kuitenkaan löytänyt tätä sovellutusta!

    • Reply Iida Uuppo Heinäkuu 4, 2018 at 14:19

      Hei Päivi,

      Kiitos kommentistasi!

      WordDive ei valitettavasti sisällä osiota, jossa voisit opiskella kieltä musiikin avulla. Tässä blogipostauksessa pyrimme antamaan vinkkejä siihen, miten voit ottaa musiikin tehokkaaksi osaksi opiskelurutiiniasi.

      Suosittelen tutustumaan LyricsTraining-sivustoon, sillä siellä voit selata musiikka genren ja kielen mukaan ja laulaa mukana karaoken tavoin!

      https://lyricstraining.com/en/

      Mukavia opintoja kielten ja musiikin parissa!

      Terveisin,
      Iida
      WordDive-tiimi

    Leave a Reply to Päivi Helo Cancel Reply

    CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.