Uutiskirjeet

WordDivelle voitto Suomen Paras Mobiilipalvelu 2014 -kisassa!

Marraskuu 5, 2014

FIN NewsletterWK45Upeita uutisia: WordDive on valittu voittajaksi Suomen Paras Mobiilipalvelu 2014 -kisassa! WordDive palkittiin parhaana kielivähemmistölle suunnattuna, monikulttuurisuutta tukevana palveluna. Kategoriassa etsittiin palvelua, joka auttaa käyttäjäänsä sopeutumaan Suomeen, helpottaa päivittäistä asiointia tai tukee monikulttuurisuutta Suomessa.

Teleforum ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n järjestämän kilpailun voittajat valittiin yleisöäänten ja opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun johtaman ammattilaistuomariston päätöksen perusteella.

Alkuvuodesta julkaistu mobiilisovelluksemme on tähän saakka ollut saatavissa Applen iPhone- ja iPad-käyttäjille. Olemme halunneet hioa sen huippuunsa ennen sovelluksen tarjoamista muilla alustoilla, ja seuraavaksi julkaisemme sen suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Sen jälkeen on vuorossa on Android-sovellus, jota mobiilitiimimme viimeistelee parhaillaan.

Olemme vilpittömän iloisia palvelumme saamasta tunnustuksesta – tästä on hienoa jatkaa eteenpäin. Jos olet iPhone- tai iPad-käyttäjä, etkä vielä ole kokeillut palkittua sovellustamme, tee se nyt!

2013_12_team_full

 

 

 

 

 

 

 

 

Iloa kielen oppimiseen!
WordDive-tiimi

 

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.