Artikkelit

WordDivella pääset tavoitteeseesi – ja sen yli!

Heinäkuu 6, 2018

Abiturientti Meretta Söderlund suoritti WordDiven ruotsin abikurssin valmistautuessaan ruotsin ylioppilaskirjoituksiin. Meretan isä on puhunut hänelle ruotsia kotona, mutta Meretta koki silti sanavarastonsa suppeaksi.

“Iskä ei ole kovin puhelias ruotsia puhuessaan, ja vaikka arkiruotsi oli minulla jo hallussa, halusin vahvistaa sanavarastoani erityissanaston osalta ylioppilaskirjoituksia varten”, Meretta kertoo.

Meretta oli jo aikaisemmin kokeillut WordDivea, ja kun hän kuuli abikurssin mainoksen radiosta, hän päätti mennä heti netistä tarkistamaan, onko tämä arvosanatakuu oikeasti totta. Tutkittuaan abikurssia netistä hän päätti aloittaa kurssin.

“Minusta WordDivessa parasta on pysyvä oppiminen. Koulussa on luettu lyhyitä sanalistoja sanakokeisiin ja sitten unohdettu ne saman tien. WordDivella sanat oppii oikeasti.”

Laudaturhan se kirjoituksista napsahti, ja Meretta päätti ottaa WordDiven abikurssin myös englantiin, jonka hän kirjoittaa syksyllä.

Englannin kurssin opiskelussa Meretta on käyttänyt pelkästään WordDiven mobiiliversiota.

“Itse asiassa vähän harmittaa, että en jo ruotsin kurssilla kokeillut mobiilisovellusta, koska se on todella kätevä ja kivan pelimäinen.”

Merettan tavoitteena on kirjoitusten jälkeen hakea yliopistoon opiskelemaan suomen tai ruotsin kieltä ja mielessä on opettajan ura. Kielten lisäksi myös kirjallisuuden opinnot kiinnostavat. Kielten opiskelua Meretta pitää tärkeänä, jotta ymmärrys toisia ihmisiä ja heidän kulttuureitaan kohtaan kasvaa.

“Kiinnostus kielten opiskeluun kertoo mielestäni siitä, että tahtoo ymmärtää toisia ja heidän kulttuuriaan ja päästä lähemmäksi ihmisiä”, Meretta tiivistää.

WordDiven abikurssit

 

Saatat pitää myös näistä

2 Kommentit

  • Reply Tiina mattila Heinäkuu 11, 2018 at 11:48

    Hei,

    Ruotsin perusteet tulisi saada hallintaan ja valmentautua pääsemään läpi virkamiesruotsin kielikokeesta AMK tasolla. Perusteista on aikaa yli 20 vuotta. Miten tulisi edetä jotta voisin oppia muodostamaan lauseita?

    • Reply Senja Ukkonen Heinäkuu 16, 2018 at 12:39

      Hei Tiina,

      kiitos yhteydenotostasi.

      Lauseita voit alkaa muodostaa silloin, kun sanasto on hallussa. Mikäli siis taitosi ovat ruosteessa, kannattaa sinun hieman kerrata esimerkiksi verbejä ja niiden taivutusta, substantiivien taivutusta sekä tietysti aivan perussanastoakin. Tähän tarkoitukseen eritoten tarjoamamme Laaja ruotsi -paketti on varsin erinomainen.

      Mikäli opiskelusta on aikaa, on järkevintä aloittaa alkeista, ja kun nämä asiat palautuvat mieleesi, voit siirtyä edistyneemmälle tasolle.

      Jos sinulla on vielä jotain kysyttävää, asiakastukemme neuvoo ja opastaa vuoden jokaisena päivänä. Ota vain yhteyttä osoitteeseen info@worddive.com!

      Terveisin,
      Senja
      WordDive-tiimi

    Leave a Reply to Tiina mattila Cancel Reply

    CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.