Artikkelit

Miten valmistautua pidempiin ulkomaanmatkoihin?

Toukokuu 18, 2018

Välivuosi ulkomailla voi olla elämäsi paras juttu. Enkä tarkoita nyt pelkästään vapaata vuotta ennen opintojen aloittamista, vaan ylipäänsä pidempää oleskelua ulkomailla, jonka ehtii hyvin toteuttaa myös myöhemmin elämässä esimerkiksi vuorottelu- tai virkavapaan aikana.

Kun vietät pidemmän aikaa ulkomailla, pääset paikalliseen kulttuuriin ja kieleen ihan eri tavalla sisälle kuin viikon tai parin lomamatkalla. Saat upeita elämyksiä, mahtavia muistoja, uusia ystäviä, ja kuka tietää – ehkäpä jopa uuden rakkauden elämääsi.

Ensimmäisenä sinun on tietenkin päätettävä, minne haluat mennä ja mitä haluat siellä tehdä. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi opiskelu, vapaaehtoistyö, työharjoittelu tai palkkatyö (kts. myös aikaisempi postauksemme Töihin ulkomaille – 3 vinkkiä kansainväliseen työnhakuun).

Monet maat tarjoavat nk. working holiday -viisumeita, jotka on yleensä tarkoitettu alle 30-vuotiaille matkailijoille. Niiden turvin saa matkailla, työskennellä tai jopa opiskella maassa 12 kuukauden ajan ilman varsinaista oleskelu- ja työlupaa. Esimerkiksi Australia on hyvin suosittu vuoden mittaisten ”work and travel” -matkojen kohde.

Kun olet päättänyt matkan kohteen ja ohjelman, on seuraavien askelten aika. Kokosimme tähän postaukseen parhaat vinkkimme pidemmän ulkomaanmatkan valmisteluun. Olkaa hyvä!

Vinkki 1: Kuuntele paikallista kieltä

Totuta korva paikalliseen kieleen jo etukäteen. Kielen ymmärtäminen syntyperäisten puhumana autenttisessa ympäristössä on aivan eri asia kuin kielen ymmärtäminen luokkahuoneessa tai luettuna.

Syntyperäiset puhuvat nopeasti, erilaisilla murteilla ja käyttävät hurjasti puhekielisia ilmaisuja, joita et todennäköisesti ole koskaan kuullutkaan. Kuuntele musiikkia, radiota, TV-sarjoja ja kaikkea mahdollista, mistä kuulet myös mahdollisimman paljon puhekieltä.

Vinkki 2: Järjestä käytännön asiat

Hae haluamasi opiskelu-, työ- tai harjoittelupaikka tai etsi sopiva vapaaehtoistyö tai au pair -perhe.

Varaa lentoliput ja hae viisumi.

Mieti, haluatko asua vuokralla, kimppakämpässä vai motellissa ja kuinka lähellä keskustaa. Keskustassa asuminen on kallista, mutta toisaalta olet heti kotioven avattuasi kaiken keskellä ja pääset kävellen joka paikkaan. Syrjempää kulkemiseen tarvitaan pyörä, mopo tai bussikortti.

Aloita myös säästäminen hyvissä ajoin. Vaikka tekisit matkallasi palkkatyötä, sinulla täytyy olla etukäteen säästettynä rahat ainakin lentolippuihin, viisumiin, vakuutuksiin sekä ensimmäisen kuukauden vuokraan, ruokaan ja muihin menoihin.

Vinkki 3: Tutki kohdekaupunkia etukäteen

Tutki kohdekaupunkisi suosituimmat nähtävyydet, rannat, luontokohteet, museot, ostoskeskukset, teatterit ja ravintolat jo etukäteen. Tietoja löytyy esimerkiksi kaupungin turismisivuilta, matkaoppaista, Facebook-ryhmistä ja blogeista. Tutkiminen on erittäin hyödyllistä ja yllättävän mukavaa: pääset iloitsemaan matkasta ja fiilistelemään sitä jo paljon ennen sen alkamista.

Kun lopulta pääset paikan päälle, kysele paikallisilta vinkkejä parhaista retkikohteista ja keikkapaikoista. He osaavat neuvoa sinut mahtaviin paikkoihin, joita ei löydy matkaoppaista tai kovin helposti edes netistä.

Asuessani Espanjassa ystäväni veivät minut upeaan luontokohteeseen, jossa paikalliset nuoret viettivät vapaita kesäpäiviään. Korkeilta kallioilta pystyi hyppäämään syvään, kirkkaaseen veteen. Puiden oksiin oli ripustettu köysiä, joilla saattoi keinua veden yllä. Paikkaan ei päässyt tietä pitkin, vaan perille piti kahlata metsän keskellä pientä puroa pitkin. En olisi ikinä löytänyt paikkaa matkaoppaita tai blogeja lukemalla, mutta se päivä on yksi parhaista muistoistani Espanjasta!

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.