Artikkelit

Unohda tekosyyt: Sinäkin voit oppia!

Syyskuu 28, 2018

”Olen liian vanha oppimaan.”
”Haluaisin oppia saksaa, mutta se on liian vaikea kieli.”
”En ole koskaan ollut hyvä kielissä, enkä koskaan tule olemaankaan.”

Nämä ovat yleisimpiä kommentteja, joita ihmiset käyttävät perustellakseen sitä, miksi he eivät voi oppia vieraita kieliä.

Iästä on hyötyä – oli se mikä tahansa

Usein ajatellaan, että kieliä on mahdollista oppia vain nuorena, ja että ikä olisi vain rasite. Tämä ei kuitenkaan ole kokonaan totta, sillä iän tuomasta kokemuksesta on myös paljon hyötyä kielenopiskelussa.

Aikuisilla on kehittyneemmät kognitiiviset taidot, jonka vuoksi he kykenevät ymmärtämään kielten sääntöjä ja teorioita aivan eri tasolla kuin lapset. Aikuisopiskelijalla motivaatio on todennäköisesti korkeammalla kuin kouluaikana, mikä myös omalta osaltaan edesauttaa vieraan kielen oppimista.

Liian vaikeita kieliä ei olekaan

Vieraan kielen ”vaikeus” riippuu pitkälti siitä, mikä on kielenoppijan oma äidinkieli sekä muu kielitaito. Se kieli, mikä sinusta voi tuntua vaikealta, on jollekin toiselle helppo oppia – ja päinvastoin. Kyse on enemmänkin asenteesta ja motivaatiosta!

Jos ajattelee, että jokin kieli on liian vaikea, on hankala päästää siitä ajatuksesta irti ja oikeasti oppia, vaikka todellisuudessa jokaista kieltä voi oppia olemalla ahkera ja harjoittelemalla rutiininomaisesti.

Aikuisena kielten opiskelu on erilaista kuin koulussa

Monet saattavat ajatella, että koska ruotsi ei sujunut yläkoulussa halutulla tavalla, ei se suju nytkään. Kielten oppiminen ei kuitenkaan vaadi eriskummallista geeniperimää tai sopivaa tähtien asentoa syntymän hetkellä. Jokainen voi oppia kieliä elämänsä missä tahansa vaiheessa huolimatta siitä, miten opiskelu joskus aiemmin on sujunut. Tarvitset vain ripauksen rohkeutta, rutkasti motivaatiota ja aimo annoksen oikeaa asennetta.

Lue myös:
https://www.worddive.com/blog/fi/mika-on-paras-ika-oppia-uusi-kieli/

 

Aloita opiskelu nyt!

 

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.