Browsing Tag

suomi

Artikkelit

Esittelyssä WordDiven tiimi: tutustu Atteen, Clotildeen ja Julianeen

Syyskuu 28, 2017

Oletko koskaan miettinyt, millaisia ihmisiä WordDiven takaa löytyy tai millaista täällä olisi työskennellä? WordDiven perustaja ja toimitusjohtaja Timo-Pekka Leinosen tarinaan olet saattanutkin jo tutustua esimerkiksi tämän videon kautta. Timo-Pekan lisäksi ydintiimiimme kuuluu kielten, pedagogiikan ja mobiilisovelluksiin painottuvan tuotekehityksen ammattilaisia. Täällä toimistolla meitä on yhteensä noin 15, ja lisäksi ympäri maailmaa meillä on noin 20 osa-aikaisen syntyperäisen kääntäjän, äänimallin ja oikolukijan verkosto. Turkooseilla sukellusveneillä ja valtavilla Mikko-hahmoilla koristeltu avokonttorimme Tampereella täyttyy arkisin hiljaisesta puheensorinasta, kahvipannun porinasta ja näppäimistöjen nakutuksesta, kun tiimimme…

Jatka lukemista

Articles

Taikoja, tulia ja tanssia: juhannus Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa

Kesäkuu 20, 2017
Midsummer in Sweden

Suomalaisten mielestä juhannus on vuoden toiseksi paras juhla (kaikkein paras on joulu). Täällä Pohjolassa meillä on juhannuksena tapana saunoa, grillata, poltella kokkoja, tanssia ja tehdä taikoja (kuten juosta alasti ympäri peltoja). Ruotsalaiset tykkäävät edellä mainittujen lisäksi myös pystytellä salkoja ja tanssia niiden ympärillä. Molemmissa maissa kansa vaeltaa jo torstaina tai perjantaina kaupungeista mökeille, koristelee ovenpielet koivuilla ja alkaa valmistautua suureen juhlaan. Erilaisten taikojen ja rituaalien avulla pyritään varmistamaan hedelmällisyys eli hyvä sato ja naimaonni. Nuoret tytöt keräävät kukkia tyynyn alle,…

Jatka lukemista

Newsletters

Opi suomen kielioppia helposti uusilla WordDiven kielioppisivuilla

Huhtikuu 28, 2015

WordDiven kätevät englannin ja espanjan kielioppisivut ovat saaneet käyttäjiltä erinomaista palautetta. Nyt meillä on lisää hyviä uutisia: olemme julkaisseet myös suomen kielioppisivut. Olet saattanut kuulla tarinoita suomen kieliopin vaikeudesta, mutta älä anna useiden sijamuotojen ja verbimuotojen lannistaa itseäsi. Me WordDivella valitsimme 10 tärkeää kieliopin osa-aluetta ja teimme niistä helppotajuisen oppaan. Uutta kieltä opetellessa on tärkeää tietää joitain kieliopin perussääntöjä, ja kielioppisivujemme avulla saat käsityksen siitä, miten suomen kieli toimii. P.S. Jos haluat parantaa suomen kielen taitojasi todella paljon lyhyessä ajassa, osallistu…

Jatka lukemista

Newsletters Uutiskirjeet

WordDiven ilmainen iPhone-mobiilisovellus on nyt ladattavissa

Helmikuu 24, 2014

Odotus on päättynyt! WordDiven ensimmäinen mobiilisovellus Applen iPhonelle on nyt ladattavissa App Storesta. Uudella sovelluksella voit oppia englantia, saksaa, espanjaa, ranskaa, italiaa, suomea, ruotsia, viroa tai venäjää missä tahansa. Jos opiskelet usealla laitteella, niiden vaihtaminen on myös helppoa. Kirjaudu vain sisään ja jatka siitä, mihin jäit laitteesta riippumatta. Kurssivalintojen lisäksi voit valita sovelluksessa kolmen harjoittelumoodin välillä. Valitse helppo, keskitaso tai vaikea moodi riippuen taidoistasi ja tavoitteistasi. Sovelluksessa pääset tutustumaan uusiin ominaisuuksiin, jotka tulevat palvelun verkkoversioon lähitulevaisuudessa. Nyt voit esimerkiksi seurata edistymistäsi…

Jatka lukemista