WordDiven asiakas Lari Laitinen on huomannut, että englannin taitoa voi kehittää myös aikuisena. Kielet tuntuivat koulussa vaikeilta, mutta nykyään oppimiselle on löytynyt selkeä syy: englantia tarvitaan työssä ja matkustaessa, lähes joka päivä. Kun motivaatio syntyy omasta arjesta, opiskelu onnistuu ja tuo tuloksia.

Englannin opiskelu sai alkusysäyksen työmatkalla

Larin päätös panostaa englannin opiskeluun vahvistui muutama vuosi sitten. Hän työskenteli ympäristössä, jossa englantia käytettiin paljon, ja huomasi kaipaavansa parempaa kielitaitoa monessa tilanteessa.

“Työ ja harrastukset ovat tehneet englannin kielestä käytännössä välttämättömän. Olen ollut esimerkiksi englanninkielisissä koulutuksissa, joissa huomasin, kuinka puutteellinen kielitaito vaikutti oppimiseen”, Lari kertoo.

Erityisen vahvasti mieleen jäi työmatka Ranskaan, jonka aikana Lari päätti, että tilanteen on muututtava. Hän muistaa esimerkiksi ravintolaillan, jossa ison porukan keskusteluun oli vaikea päästä mukaan englannin kielellä.

“En halunnut enää tuntea epävarmuutta tai hävetä omaa kielitaitoani.”

Paras motivaatio syntyy todellisesta tarpeesta

Koulussa kielet olivat Larille haastavia aineita, ja hidas edistyminen söi motivaatiota. Aikuisena tilanne on toinen, koska englannin opiskelulle on selkeä käytännön tarve.

“Suurin ero aikuisiällä opiskelussa verrattuna kouluun on motivaatio. Nyt ymmärrän, miksi opiskelen ja se tekee oppimisesta aivan erilaista”, Lari kertoo.

Lari käyttää englantia lähes päivittäin, joten sen kehittäminen ei ole vain erillinen tavoite vaan osa arkea. Edistyminen näkyy myös käytännössä: esimerkiksi englanninkielisten ohjelmien katsominen sujuu nykyään luontevammin kuin ennen.

“Työelämässä uskallan tarttua tilanteisiin, joissa englanti on mukana ja matkustaminen on huomattavasti rennompaa. Myös itsevarmuus on kasvanut. Ei tarvitse enää arvailla pärjääkö, vaan tietää pärjäävänsä.”

Tulosten huomaaminen kasvattaa motivaatiota entisestään. Lari kertoo, että asiat ovat alkaneet vihdoin loksahdella paikoilleen englannin opiskelussa.

“Opiskelu on tuonut mukanaan paljon positiivisia vaikutuksia. Ehkä suurin muutos on tunne siitä, että uusia mahdollisuuksia avautuu koko ajan enemmän”, hän kuvaa.

Englannin opiskelu alkoi sujua WordDivella

Ennen WordDivea Lari oli kokeillut useita kieltenoppimissovelluksia, mutta kaikki eivät vastanneet hänen tapaansa opiskella.

“Monet sovellukset tuntuvat enemmän peliltä kuin oikealta opiskelulta”, Lari sanoo.

WordDive erottui edukseen selkeällä rakenteella ja tavalla harjoitella sanoja. Kirjainten valitseminen kuudesta vaihtoehdosta tekee kirjoittamisesta helpompaa, mutta silti opettavaista.

Lari kuvaili kokemuksiaan WordDivesta YouTube-videolla, katso video alta:

Seuraavaksi Lari aikoo kehittää englannin puhumisen taitoaan.

“Välillä olen miettinyt, että olisi ollut hienoa lähteä nuorempana vaihtoon, mutta toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä oppia.”

Opi englantia työelämää varten sovelluksella

Englannin oppiminen aikuisena on mahdollista. Edistyminen ei vaadi tuntikausien opiskelua viikossa, vaan säännöllistä harjoittelua, omaan arkeen sopivan tavan opiskella ja motivaation, joka syntyy todellisesta tarpeesta.

Aloita omalta tasoltasi ja harjoittele hetki kerrallaan. WordDive-sovelluksella opit englantia juuri silloin, kun se sopii omaan arkeesi.

WordDiven englannin kurssipaketista löydät englannin kursseja työelämää sekä muita tosielämän tilanteita varten.