Articles Newsletters Uutiskirjeet

Gradu: WordDive kehittää suullista kielitaitoa

Kesäkuu 22, 2015

”WordDiven sisältämä äänimateriaali sekä sanojen kirjoittaminen ohjaavat foneemi-kirjainvastaavuuden oppimiseen”, kirjoittaa kielitieteilijä Maiju Mäkelä Jyväskylän yliopiston kielten laitokselle tekemässään Pro Gradu -tutkimuksessa. Kahdestakymmenestä Mäkelän tutkimukseen osallistuneesta opiskelijasta viisitoista koki suullisen kielitaitonsa parantuneen WordDiven ansiosta.

Maiju Mäkelän tutkimusaiheena olivat suomi toisena kielenä -opiskelijoiden kokemukset ja käsitykset suomen kielen oppimisesta sekä WordDive-menetelmän hyödyntämisestä opiskelun tukena. Tutkimuksen perusteella WordDive tukee sanaston oppimista niin, että opittua on todella mahdollista käyttää kirjoittamisessa ja keskustelussa.

Maiju Mäkelä

Lisäksi WordDive sai kiitosta havainnollisista kuvista, joiden koettiin auttavan opittavan asian merkityksen hahmottamisessa.

Mäkelän mukaan jo alkeistason kielenoppijat ovat kiinnostuneita fraasien ja sanontojen opettelusta. WordDiven käyttämät esimerkkilauseet edistävät hänen mukaansa sekä fraasien että kieliopillisten rakenteiden, kuten taivuttamisen oppimista. Mäkelä huomauttaa kuitenkin, että tutkimusten perusteella oppiminen olisi vieläkin tehokkaampaa, jos kielioppia voisi harjoitella myös erikseen.

Tähän tarpeeseen olemme vastanneet rakentamalla kielioppisivuja sekä lisäämällä kielioppikurssien määrää. Sivustolla voit nyt tutustua englannin, espanjan, suomen ja ruotsin kielioppiin. Erityisiä kielioppikursseja on tarjolla brittienglannissaamerikanenglannissa, ruotsissa, saksassa ja suomessa. Seuraavaksi ilmestyvät espanjan ja venäjän kielioppikurssit.

Tutustu Mäkelän graduun.

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.