Director, People and Culture (henkilöstöjohtaja)

WordDive on Suomen johtava oppimissovellus. Liikevaihtomme on kasvanut nopeasti, ja vuonna 2020 se ylitti 2,5 miljoonaa euroa.

Voittoa tuottavan WordDive-sovelluksen rinnalle olemme julkaisseet uuden Master English -palvelun kahdella ensimmäisellä markkinalla, Meksikossa ja Yhdysvalloissa, helmikuussa 2021. Master English -brändillä tavoittelemme erittäin nopeaa kansainvälistä kasvua ja asemaa yhtenä digitaalisen kieltenoppimisen johtavista toimijoista.

Liiketoiminnan kasvaessa sekä toisen brändin asettaessa uusia vaatimuksia henkilöstöhallinnalle, toimintakulttuurin johtamiselle sekä alihankinnalle etsimme nyt henkilöstöhallinnon ammattilaista, jolla on vahva kyky hoitaa monenlaisia liiketoiminnan muutos- ja johtamistilanteita.

Elinkaarellaan yhtiö on scaleup-vaiheessa. Tässä noin 40 työntekijän monikulttuurisessa yhteisössä sinulla tulee siis olla valmius strategiseen ajatteluun useamman vuoden päähän, mutta myös tahtoa huolehtia juoksevista käytännön asioista, sekä kaikkea siltä väliltä.

Henkilöstön kehittämisessä uskomme kolmeen tärkeään peruspilariin:

  • Diversity –Tunnistamme ja hyödynnämme henkilöiden yksilöllisiä ominaisuuksia, erityisesti vahvuuspotentiaalia.
  • Inclusion – Organisaation kulttuuri ja tavat tukevat sitä, että jokainen kokee itsensä tarpeelliseksi ja osaksi isompaa kokonaisuutta.
  • Belonging – Jokainen voi tuntea tulevansa hyväksytyksi työyhteisössämme.
Vieritä alas

Työtehtäviisi kuuluu

  • Kasvuyhtiön henkilöstöhallinnon johtaminen ja kehittäminen kokonaisuutena edellä mainittujen peruspilarien varaan
  • Yhtiön toimintakulttuurin johtaminen mukaan lukien etä- ja lähityökäytännöt
  • Alihankinnan integroiminen osaksi yhtiön toimintaa
  • Johtotiimin ja esimiesten tukeminen esimiestyössä
  • Yhtiön tarpeisiin kehitetyn, Mission based competence development -prosessin käytäntöön vieminen koko yhtiössä sekä prosessin jatkokehitys
  • Omaan vahvuuspotentiaaliisi soveltuvia liiketoiminnan kehitystehtäviä koko yhtiön laajuudessa

Edellytykset

  • Soveltuva korkeakoulututkinto
  • Vähintään 10 vuotta henkilöstön kehittämiseen liittyvää työkokemusta
  • Mielellään kokemusta kuluttajaliiketoiminnasta (B2C)
  • Pystyt osoittamaan johtajuutta henkilöstöprosessien kehittämisessä.
  • Hands on -asenne. Johdat henkilöstöhallinnon prosesseja oman käytännön osaamisesi kautta ja hoidat tarvittaessa mielelläsi itse myös konkreettisia työtehtäviä, kasvuyhtiön tarpeet ja realiteetit ymmärtäen.
  • Korkea työetiikka sekä tarkka ja huolellinen työskentely ovat sinulle luontaisia.
  • Sujuva englannin kielitaito, kirjallinen ja suullinen (yhtiön työkieli on englanti)

Hakijan eduksi lasketaan seuraavat

  • Kokemus kasvuyhtiöistä, kansainvälisestä liiketoiminnasta, itseohjautuvista tiimeistä, alihankinnasta ja digitaalisista palveluista
  • Kokemus nykyaikaisen henkilöstöhallinnon keskeisistä alueista (erityinen painotus diversity, inclusion ja belonging -teemaan)
  • Ymmärrys henkilöstön vahvuuspotentiaalin ja yhteenkuuluvuuden tärkeydestä
  • Esimieskokemus
  • Muu kielitaito

Työpaikan sijainti: Tampere
Työ alkaa: Heti sopivan henkilön löydyttyä
Työaika: Kokoaikatyö
Haku päättyy: 13.10.2021

Kerro, miksi olisit sopiva henkilö kyseiseen työhön ja lähetä CV:si sekä palkkatoiveesi hakemuksen mukana meille sähköpostiosoitteeseen: hr@worddive.com.

Mahdollisiin kysymyksiin tehtävästä vastaa CEO Timo-Pekka Leinonen, 010 205 4451.