Newsletters

WordDive täydentää maahanmuuttajien kielikurssia ja vauhdittaa oppimista

Tammikuu 13, 2015

WordDive järjestää Hämeenlinnan kaupungin Työn paikka -hankkeen tilaamana suomen kurssin maahanmuuttajille. Kurssi aloitettiin opiskelemalla perusteemoja, kuten itsestä kertomista ja tapaamisista sopimista. Seuraavaksi harjoitellaan suomen kielen verbien preesenstaivutusta eri persoonissa WordDiven uuden kielioppikurssin avulla.

“Maahanmuuttajaa WordDive palvelee hyvin, sillä sen avulla voi helposti ja tehokkaasti opiskella itsenäisesti vaikka jo ennen uuteen maahan saapumista eikä tarvitse odotella TE-toimiston jonossa kurssille pääsyä. Ohjelma on hyvä lähiopetuksen tukena mutta toimii itsenäisestikin, erityisesti sellaisilla oppijoilla, joilla on jo kielenopiskelutaitoja”, opettaja Meri Luttinen kertoo.

Kurssilaisia HämeenlinnassaKurssi alkoi marraskuun lopussa. Opiskelijoita on yhteensä kahdeksan Irakista, Afganistanista, Venäjältä, Virosta ja Myanmarista. Opetusta on kuuden kuukauden ajan kolmesti viikossa 90 minuuttia kerrallaan, ja lisäksi opiskelijat opiskelevat kotona kuusi tuntia viikossa WordDivella.

“Osa on innostunut ohjelmasta ja ylittänyt tavoitteen reilusti. Yhdellä viikolla innokkain opiskeli 11 tuntia”, kehuu Luttinen.

WordDiven käytöstä kurssilla on Luttisen mukaan ollut monenlaista etua. Esimerkiksi opettajan aikaa voi käyttää tehokkaasti, kun tunnilla ei tarvitse toistaa opittavia asioita niin kauan, että ne osataan. Sen sijaan opiskelijat toistavat niitä kotona tarpeellisen määrän WordDivella. Tunneilla voi miettiä laajempia kokonaisuuksia.

“Opetuksessa pyrin keskittymään laajoihin kielenkäyttökonteksteihin, en esimerkiksi aukkotehtäviin. WordDive auttaa kielen äänne- ja kirjoitusjärjestelmän omaksumisessa, koska ohjelma antaa aina puhutun mallin eikä hyväksy vääriä vastauksia. Parhaiten oppii, kun toistaa ääneen mallin perässä”, Luttinen miettii. Hänen mukaansa WordDivesta on ollut erityistä hyötyä myös sanaston opettelussa.

“Ilman yhteistä kieltäkin perussanaston oppii helposti kuvien avulla. Yleensä maahanmuuttajien opetuksessa on alkeistasolla haasteena se, että sanoja ei voi selittää, vaan ne pitää näyttää. WordDiven ohjelman avulla opiskelijoiden sanavarastoa saadaan nopeasti kasvatettua kommunikoinnin mahdollistamiseksi.”

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.