Newsletters

“Kielen oppiminen auttoi seisomaan omilla jaloillani Suomessa”

Tammikuu 7, 2015

Francisco Pelluz, 29, tuli Suomeen ensimmäisen kerran 2010 vaihto-oppilaana, koska Suomi oli “todella kaukana” hänen Etelä-Espanjassa sijaitsevasta kotikaupungistaan Sevillasta. Suomen maine IT-maana ja suomalaisten hyvä englanninkielentaito olivat lisäsyitä tänne tulemiseen. Alussa Francisco keskittyi parantamaan englantiaan.

“Ihmisten ymmärtäminen ei ollut vaikeaa, mutta omien ajatusteni ilmaiseminen oli. Ymmärsin kaiken, mutta halusin koko ajan sanoa jotain lisää ja käyttää erilaisia sanoja. Tunsin itseni väärinymmärretyksi, eivätkä ihmiset saaneet minusta oikeaa käsitystä”, Francisco muistelee.

Sitten elämä ja tavoitteet muuttuivat. Puolentoista kuukauden Suomessa olon jälkeen Francisco tapasi suomalaisen tyttöystävänsä. Kun vaihto-oppilasvuosi loppui, pariskunta vietti vuoden Sevillassa ja palasi sitten Suomeen. Oli aika opetella suomea.

“Sevillassa aloin opetella suomea tosissani. Mutta kaikki muuttui, kun palasimme Suomeen. Halusin pystyä keskustelemaan tyttöystäväni isoäidin ja pienten serkkujen kanssa. Olin ollut vuoden Suomessa ja kyllästyin olemaan aina se, jonka täytyy vaihtaa englantiin ja joka ei pysty keskustelemaan luontevasti. Halusin oppia kielen. Sitä paitsi tyttöystäväni puhuu espanjaa todella hyvin.”

WordDive addiktoi ja opetti päivittäin tarvittavat sanat 

Francisco osti suomen oppikirjan, koska pitää kirjoista. Kirjan avulla hän sai kuvan suomen kielen kieliopista. Hän oli myös aloittanut maisterinopintonsa, ja yliopistossa suomen opettaja esitteli WordDivea. Ensin Francisco suoritti omaan alaansa liittyvän suomen kurssin.

“Addiktoiduin WordDiveen. Opin 150 sanaa kahdessa tai kolmessa viikossa”, hän naurahtaa. “Täytyy olla tekemisissä ihmisten kanssa ja tuntea kielioppi ymmärtääkseen, miten kieli toimii. Sanaston osaaminen on täysin eri asia. WordDiven avulla opin sanoja.”

“Kielikursseilla keskitytään kielioppiin, mutta WordDiven avulla oppii sanat, joita tarvitaan oikeassa elämässä ja päivittäisissä rutiineissa. Kielioppi ilman sanoja ei toimi. Tajusin pian ymmärtäväni kaikki päivittäin kuulemani sanat, ja nyt seison omilla jaloillani.”

Dynaaminen tapa oppia

Francisco arvostaa WordDiven dynamiikkaa. “Voin harjoitella kotona tietokoneen ääressä, ei tarvitse kirjoittaa sanoja muistiin eikä etsiä joka sanaa sanakirjasta. Opin perussanaston, joka mahdollisti muun materiaalin ja vaikeampien tekstien lukemisen, joita muuten olisi ollut lannistavaa ja käytännössä mahdotonta kohdata.”

“Käytin WordDivea aamukahvia juodessani ja sitten taas myöhemmin päivällä, silloin, kun siltä tuntui. Se teki elämän helpommaksi. Opin sanoja viikon aikana, vierailin tyttöystäväni vanhempien luona viikonloppuna ja tunnistin ne samat sanat siellä. Mietin että wow, olen saavuttanut jotain, ja olin ylpeä.”

Samasta syystä Franciscolle on tärkeää nähdä, miten monta sanaa hän on oppinut: se auttaa jaksamaan ja tekee tietoiseksi siitä, että oppimista tapahtuu. “Se motivoi minua oppimaan lisää“, hän toteaa. “WordDiven vahvuus on, että se yhdistää visuaalisuuden, kuuntelemisen ja ymmärtämisen, vaikuttaa kaikkiin aisteihin.”

Francisco ei aio lopettaa kielten opiskelua saatuaan WordDiven suomen kielen kurssin suoritettua. Hän aikoo opetella englannin lisäksi myös italiaa. Koska espanjan ja italian kieliopit ovat samankaltaisia, hän haluaa ennen kaikkea opetella sanoja – ja luottaa jälleen WordDiveen.

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.