Kanji-merkit

Piirrosmerkeistä syntyneet kanji-merkit (漢 字 eli 漢 (kan) = kiinalainen, 字(ji) = merkki) lainattiin kiinasta noin 2000 vuotta sitten.

Noin puolessa merkeistä kuva-aihe on yhä nähtävissä. Esimerkiksi hevosta esittävässä merkissä 馬 (BA, uma) erottaa hulmuavan harjan ja neljä kaviota.

WordDive auttaa oppimaan merkit toistamalla jokaista lukutapaa sinulle sopivan määrän.

WordDive-kanjikurssi

Opi kanji-merkit

  • Kaikki Jouyou -tasojen 1 ja 2 merkit
  • Opi merkit lukutapa kerrallaan, ensin lukemaan ja sitten kirjoittamaan
  • Yhteensä yli 1000 opittavaa asiaa

Olemme valinneet sinulle joukon helppoja ja hyödyllisiä merkkejä, joilla voit aloittaa. Koska nämä merkit ovat myös erittäin yleisiä, ne kannattaa opetella ensin.

Kanji-kirjoitus

Kanji-merkit esittävät pääsääntöisesti tavuja. Sanat muodostetaan näitä merkkejä yhdistämällä. Esimerkiksi puuta esittää puun kuva 木 (MOKU, BOKU, ki). Lisäämällä tähän poikittaisviiva saadaan 本 (HON, moto) eli juuri, joka tarkoittaa myös alkuperää, perustaa ja kirjaa. Jälkimmäistä se tarkoittaa siksi, että kirja on viisauden juuri. Yhdessä 日 (aurinko) ja 本 (juuri) eli 日本 luetaan NIHON tai NIPPON eli auringon juuri, Nousevan auringon maa eli Japani.

Kanji-lukutavat

Kuten saatoit huomata, kanji-merkeillä on useita lukutapoja. Näistä kiinalaiset kirjoitetaan luetteloissa isoin kirjaimin ja japanilaiset pienin kirjaimin. Tämä auttaa yhdistämään merkkejä sanoiksi, sillä yhdessä sanassa käytetään vain kiinalaisia tai japanilaisia lukutapoja.

Japanilaisessa kanji-luettelossa kiinalaiset lukutavat esitetään katakana-merkein ja japanilaiset hiragana-merkein.

Kanji-merkkien lukuharjoittelu

Lukuharjoittelussa näet kanji-merkkejä osana hyödyllisiä sanoja. Esimerkiksi alla ihmistä esittävä merkki 人osana sanaa 日本人 (nihonjin eli japanilainen).

kanji read

Lukuharjoittelussa opit tunnistamaan merkkejä ja vastaat käyttäen latinalaisia aakkosia tai hiragana-merkkejä. Samalla opit japanin kielen sanoja ja lauseita, jotka sekä näet että kuulet.

Taitojesi kehittyessä voit siirtyä omassa tahdissasi vastaamaan kokonaisin sanoin ja hiragana-merkein. Esimerkiksi yllä kaikki seuraavat vastaukset ovat oikein: jin, nihonjin, じん, にほんじん.

Kanji-merkkien kirjoitusharjoittelu

Kirjoitusharjoittelussa kirjoitat itse kanji-merkkejä täydentämällä sanoihin puuttuvan merkin. Esimerkiksi alla täydennät ihmistä esittävän merkin 人 (JIN) sanaan 日本人 (nihonjin eli japanilainen).

kanji write

Merkin syöttäminen tapahtuu kirjoittamalla haluttu lukutapa latinalaisin aakkosin, jonka jälkeen oikea merkki valitaan välilyöntinäppäimellä avautuvasta listasta. Merkit muuntuvat syötön aikana automaattisesti kana-merkeiksi, joten japanin kielen kirjoitusharjoittelu kannattaa aloittaa niistä: Opi kana-merkit.

Kanji-merkkien kirjoitus voi vaikuttaa hankalalta, mutta on itse asiassa helppoa. Esimerkiksi yllä on syötetty vain tavu "jin" ja painettu sen jälkeen välilyöntinäppäintä.

Jos haluat taitavaksi kanji-merkkien kirjoittajaksi, merkkejä kannattaa kirjoittaa myös käsin sopivan kirjan tai opettajan avulla. Näin opit vetojen järjestyksen ja suunnan, joka auttaa erottamaan monimutkaisia merkkejä. Melko pitkälle pääset kuitenkin myös pelkällä tietokoneella.

Siirtyminen japanilaisempaan kirjoitukseen

WordDivella voit siirtyä taitojesi kehittyessä lukemaan opittaviin asioihin liittyvät vihjeet ja esimerkit kana- tai kanji-merkein. Valitse vain Asetuksissa haluamasi esitystapa.

settings

Esimerkiksi yllä esitetty kanji-merkin 人 kirjoitusikkuna näyttää kana (kanji) -vihjetyylillä seuraavalta:

exercise

Nyt myös opittavaan asiaan liittyvät vihjeet esitetään kana- ja kanji-merkein. Halutessasi voit laittaa koko käyttöliittymän kieleksi japanin, mutta säilyttää käännökset valitsemallasi kielellä. Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa ainoastaan teksti "suuri joukko japanilaisia" olisi suomeksi.

Kuinka WordDive toimii »

WordDive mukautuu oppimiseesi keskittyen sanoihin, joita et vielä tiedä, eikä sinun tarvitse toistaa liikaa opittuja sanoja.