Kuva virikkeenä

Kuvien käyttämisellä muistin apuna on pitkä historia, joka ulottuu aina kirjoitusjärjestelmien syntyyn saakka. Esimerkiksi yksinkertainen aurinkoa esittävä kuva saattoi tuoda välittömästi mieleen sekä lämmön ja valon että aurinkoa tarkoittavan sanan. Nykyisin tiedämme myös, että muistilla on keskeinen osa tiedon oppimisessa: se, mikä auttaa muistamaan, auttaa myös oppimaan.

Mieli käsittelee tietoa kahden väylän kautta. Nämä ovat verbaalinen eli kirjoitettua ja puhuttua kieltä käsittelevä sekä visuaalinen eli kuviin keskittyvä väylä. Molemmat toimivat sekä itsenäisesti että yhdessä, toisiaan täydentäen. Tiedon välittämisestä kummankin väylän kautta on merkittävästi apua palautettaessa sitä mieleen myöhemmin.i

Kun jokin asia esitetään useammalla kuin yhdellä tavalla, toisiaan täydentävien tiedonpalasten välille syntyy yhteys: muistamme paitsi kuvan kirkkaasti loistavasta kohteesta, myös sanan "aurinko" ja itse asian, johon sana viittaa. Kun yhteys on kerran muodostunut, auringon tai sen kuvan näkeminen palauttaa mieleen myös sanan. Vastaavasti sanan lukeminen tuo mieleen kuvan ja tarkoitetun asian.

Tätä periaatetta testattaessa on havaittu, että oppijat, joille kerrottiin sama asia sekä sanoina että kuvina, muistivat kuudessa testissä yhdeksästä sen paremmin kuin ne, joille se annettiin joko tekstinä tai puheena. Jokaisessa testissä ne oppijat, jotka saivat tietoa kummallakin tavalla, pystyivät soveltamaan oppimaansa paremmin.ii

Oppimisen on havaittu olevan tehokkainta silloin, kun sen apuna käytetään sekä sanoja että kuvia, mutta ainoastaan sellaisia, jotka tukevat toisiaan. Ylimääräinen täytemateriaali häiritsee oppimista sen sijaan, että edistäisi sitä.iii Tämän takia WordDive antaa vihjeitä vain tarvittavan määrän.

Malliäänet auttavat oppimaan substantiivien suvut

  • talvi

  • lääkäri

  • kitara

  • omena

Monissa kielissä substantiiveilla on useita sukuja, joiden oppiminen on tärkeää mutta vaativaa. WordDiven malliäänet lukee kunkin suvun osalta eri henkilö. Esimerkiksi espanjassa feminiinit lukee nainen ja maskuliinit mies. Vaikka tätä ei tiedostaisi, se auttaa oppimaan sanojen suvut. Kokeile napsauttamalla yllä olevia kuvia.

« Takaisin

WordDiven kielikurssit »


i Paivio, Allan. Dual Coding Theory and Education, p. 3-4. University of Western Ontario. Retrieved 14th May 2010 from http://www.umich.edu/~rdytolrn/pathwaysconference/presentations/paivio.pdf

ii Mayer, Richard E. Multimedia Learning. Chapter 4, p. 63-80. Cambridge University Press 2001.

iii Swisher, David J. Does multimedia truly enhance learning? Moving beyond the visual media bandwagon toward instructional effectiveness, p. 31-32. Kansas State University at Salina. Retrieved 14th May 2010 from http://www.sal.ksu.edu/facultystaff/Swisher_ProfessionalDay07_paper.pdf