Mitä asiakkaamme sanovat

reef
Kati, Suomi / Ranska
Kuulin WordDivesta kaveriltani ja päätin kokeilla. Nyt olen jäänyt aivan koukkuun! Opiskelen iltaisin, kun lapset ovat nukkumassa, yleensä enintään puoli tuntia kerrallaan. Suosittelen WordDivea kaikille kotiäideille, joilla oma aika on tiukilla. WordDive sopii erittäin hyvin lyhyisiin opiskeluhetkiin.
Seppo, Suomi / Espanja
Tehokkuus on aivan eri luokkaa verrattuna koulun tai kansalaisopiston kielten opetukseen. Ohjelma kertoo, milloin edistyt hyvin tai milloin olet liian väsynyt, ja kehottaa pitämään tauon. WordDivesta on tullut minulle jokapäiväinen seuralainen. On mukava huomata, että tässäkin iässä pystyy oppimaan uusia asioita.
Aino, Suomi
WordDive on tosi koukuttava peli, jolla sanat jäävät oikeasti päähän. Digitalisaatiotutkijana voin sanoa, että WordDive on erittäin hyvä esimerkki pelillisyydestä, sillä WordDivessa motivaatio tuleekin pelin ulkopuolelta: oman kielitaidon kohenemisesta. Onhan se kiva mennä työpaikalla nyt kokouksiin, kun pystyy ilmaisemaan itsensä ja asiansa kunnolla.
Mika L., Suomi
Aloitin käytännössä ihan alusta. En osannut sanoa ruotsiksi edes päivää. Treenasin yhteensä neljä kuukautta, 15 minuuttia joka päivä. Pysyvästi opittuja sanoja kertyi yli 1000. Löysin motivaatiota seuraamalla WordDivessä pysyvästi opittujen sanojen määrää – olen vähän sellainen suorittajatyyppi.
David, Espanja
Suoritin kaikki suomen kurssit, mitä WordDivella oli tarjota. Harjoittelin siinä tahdissa, jota ohjelma minulle suositteli. Opin pysyvästi yli 3400 sanaa. Minulla on visuaalinen muisti, joten kuvat ovat tärkeitä. Muistan myös melko hyvin, milloin minun tulee lisätä pisteet a:n ja o:n päälle, sillä WordDive vaatii kirjoittamaan sanat oikein.
Jaakko, Suomi
Eläkkeellä on aikaa istuskella ruudun edessä. Ja onhan WordDive nyt paljon hyödyllisempi peli kuin pasianssi! Käyn Venäjällä aika usein, sillä asumme lähellä itärajaa. On ollut kiva huomata, että nykyään pystyn oikeasti käyttämään venäjän kieltä siellä ollessani. Osaan esimerkiksi kysyä neuvoa ja ymmärrän vielä vastauksenkin.
Peter, Yhdysvallat
WordDive tarjoaa mahtavan tehokkaan kurssin, joka tekee jopa maailman vaikeimpien kielten oppimisesta helppoa. Olen todella vaikuttunut myös heidän asiakaspalvelustaan. Minulla oli joku ongelma tietokoneen kanssa, enkä päässyt sisälle kurssiin. Vaikka oli sunnuntai, he auttoivat minua ratkaisemaan ongelman. Rakastan näitä tyyppejä!
Nea, Suomi
WordDivella olen oppinut monipuolisesti ruotsin sanastoa ja oppinut käyttämään sanastoa arjen askareissa. WordDivessa parasta on selkeät oppimäärät ja selkeä punainen lanka miten täytyy opiskella ja missä tahdissa pitää edetä, jotta saavuttaa oman päämääränsä. WordDivella opiskelu mahtuu töiden ja koulun ohella arjen askareisiin.
Annamarie, Iso-Britannia
Haluan sanoa, että WordDive on tällä hetkellä paras tarjolla oleva ohjelma ja sovellus suomen kielen oppimiseen. Menin vähän aikaa sitten naimisiin suomalaisen kanssa ja minulla on ollut vaikeuksia oppia suomen kieltä ulkomailta käsin. Teidän ohjelmassanne on hyvä rakenne ja se on todella käytännöllinen oikean kielitaidon hankkimiseen. Olen todella tyytyväinen!
Angelika, Saksa
Hei, tykkään todella paljon sovelluksesta. Se tukee opiskelujani hyvin, ja voin harjoitella vaikka junamatkalla vähän aikaa. Tällainen minulta on juuri puuttunut! Lisäksi suomen oppiminen on nyt paljon hauskempaa. Kiitos hyvästä työstä ja terveisiä!
Mika, Suomi
WordDive on parhain koskaan opiskelemani nettikielikurssi. Olen aikaisemmin mielestäni ollut huono oppimaan kieliä, mutta WordDiven avulla olen lyhyessä ajassa oppinut pysyvästi yli 300 uutta asiaa. Opiskeluaika joinakin päivinä saattaa venyä yli 2 tuntiin. Silti pitkä päiväkään ei tunnu pitkältä, koska opiskelu on niin hauskaa ja palkitsevaa.
Jussi, Suomi
Saksan kielen sanavarasto sekä kielioppi on kehittynyt todella paljon lyhyessä ajassa. Oppiminen tapahtuu monella eri tavalla: kirjoittamalla, kuuntelemalla sekä ennen kaikkea esimerkkilauseiden avulla. Helppokäyttöisen sovelluksen avulla voi opiskella aina kun on sopiva hetki.