Abikurssit
Katso myös
Abien nettikurssit

Yksilöllistä oppimista

WordDive-palvelussa jokaisen opittavan asian toisto optimoidaan henkilökohtaisesti. Etenemisesi kielen opiskelussa esitetään kuvaajalla. Alla olevassa esimerkissä käyttäjä oppii 204 asiaa pysyvästi 23 tunnissa. Ensin hän aloittaa nopeasti monta uutta asiaa, ja Aloitetut-käyrä lähtee nousuun. Melko pian ensimmäiset vastaukset menevät oikein, ja Opitut-käyrä aktivoituu.

Harjoittelu tähtää pysyvään osaamiseen toistamalla jo osattuja asioita vielä muutaman kerran. Näin syntyy syvä muistijälki, joka kestää vuosia. Toiston takia Pysyvästi opitut -käyrä lähtee liikkeelle vasta kolmantena tai neljäntenä harjoittelupäivänä, mutta nousee sen jälkeen nopeammin. Lisäharjoittelu varmistaa, että todella muistat WordDivella oppimasi asiat ja saavutat osaamistason, jolla voit keskittyä varsinaiseen kielenkäyttötilanteeseen ja siihen, mitä haluat sanoa.

WordDive tulokset

Myös päätason etenemisnopeus säätyy automaattisesti. Mikäli opit nopeasti, aktiivisesti harjoiteltavan sisällön määrä kasvaa ja sitä toistetaan vähemmän. Mikäli oppiminen on hidasta, toimitaan päinvastoin.

Oppiminen räätälöidään juuri sinulle ottaen huomioon jokaisen opittavan asian osalta muun muassa sen, miten olet vastannut aikaisemmin (täysin oikein, melkein oikein, kuuntelemalla oikein tai väärin) ja edellisten toistojen ajankohdat. Käytössäsi on väsymätön virtuaalinen opettaja, joka tekee oppimisesta mukavaa ja tehokasta. Vapaudut harjoittelun suunnittelusta ja voit keskittyä oppimaan - viisi minuuttia päivässä tai tuntikausia.

Kokeile 14 päivää ilmaiseksi!

Ei jatku automaattisesti.

englanti
saksa
espanja
suomi
ranska
ruotsi
japani
viro
venäjä
italia
Valitse kieli
  • Usean aistin käyttö on tehokasta.
  • Oppiminen räätälöidään henkilökohtaisesti.
  • Kielen käyttö automatisoituu.