Articles

Kati, Divonne-les-Bains: WordDive on täydellinen valinta kotiäidille

Joulukuu 15, 2015

Meille tuli viime keväänä äkkilähtö Helsingistä Keski-Eurooppaan, kun mieheni sai yllättäen pidempikestoisen työprojektin Genevestä. Kuulimme asiasta vappuna ja ennen toukokuun loppua olimme jo asettautuneet tänne Divonne-les-Bainsiin, pieneen itäranskalaiseen kylpyläkaupunkiin aivan Sveitsin rajalla. Siinä hässäkässä en ehtinyt ajatella kieliasioita, jotka iskivät tajuntaani vasta, kun saavuimme perille. Ranskan kielen taitoni on surkea, joten aloin heti metsästää netistä sopivaa kielikurssia.

KatiMinulla on kaksi lasta, joista vanhempi on jo paikallisessa koulussa. Toinen on vasta vuoden ikäinen, joten olen hänen kanssaan nyt päivät kotona. Halusin löytää kielikurssin, jota voin suorittaa kotona omalla aikataulullani. Kuulin WordDivesta kaveriltani ja päätin kokeilla. Nyt olen jäänyt aivan koukkuun! Opiskelen iltaisin, kun lapset ovat nukkumassa, yleensä enintään puoli tuntia kerrallaan. Suosittelen WordDivea kaikille kotiäideille, joilla oma aika on tiukilla. WordDive sopii erittäin hyvin lyhyisiin opiskeluhetkiin.

Aloitin ranskan opiskelun käytännössä ihan alusta, mutta olen edistynyt mielestäni hyvin. Poikani vanhempainillassa ymmärsin jo ainakin kolmasosan asioista! WordDive-metodi sopii minulle erittäin hyvin. Käyn myös ranskalaisen opettajan tunneilla, mutta mielestäni nämä erilaiset metodit tukevat toisiaan. WordDivessa opin sanat, ja sitten tunneilla keskustellaan. Suunnitelmana on asua täällä ainakin vuosi, ja tavoitteena on saavuttaa sujuva ranskan kieli sinä aikana. Tietenkin siitä on todella paljon apua, että kuulee ranskaa koko ajan ympärillään.

Vaikka täällä Sveitsin rajalla asuu ehkä keskimääräistä hieman kielitaitoisempaa väkeä kuin muualla Ranskassa, tarvitsen ranskan kieltä päivittäin esimerkiksi virastoissa, kaupoissa ja koulussa. Virkamiehet puhuvat todella huonosti englantia. Kielten opiskelu on ollut aina mieluisaa puuhaa minulle, ja olen asunut paljon ulkomailla. Matkustaminen ja ulkomailla asuminen lisäävät motivaatiota, sillä haluan aina päästä juttelemaan paikallisten kanssa. Käytän vieraita kieliä myös työssäni kansainvälisen yrityksen tiimi-assistenttina.

Nyt on täydellinen aika pidemmille ulkomaanreissuille, koska lapset ovat sen verran pieniä, etteivät olisi Suomessa vielä koulussa. Ranska on kuitenkin yksi Euroopan pääkielistä, joten uskon siitä olevan minulle suurta hyötyä tulevaisuudessa, vaikka tämänkertainen reissu jäisikin vain yhteen vuoteen.

Kati Haahti-Työppönen

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.