Artikkelit

Aino: Haluan päästä huipputasolle!

Joulukuu 15, 2015

Tutustuin WordDiveen alun perin, kun aloin etsiä lukioikäiselle tyttärelleni englannin kurssia. Kun törmäsin WordDiveen, tajusin, että minähän voin alkaa käyttää tätä itsekin.

Olen aina ollut enemmän matemaattisesti suuntautunut: valmistuin aikanaan teknillisestä korkeakoulusta ja nykyään työskentelen tutkijana digitaalisten palveluiden parissa. Tarvitsen kuitenkin englantia työssäni päivittäin: esimerkiksi kaikki raportit kirjoitetaan englanniksi. Siksi minulle ei ollut tullut mieleenikään aloittaa englannin kielikurssia, mutta nyt olen aivan koukussa.

Vaikka olen käyttänyt englantia paljon, sanavarastossani on ollut puutteita, ja erityisesti keskustelutilanteissa olen joutunut hakemaan sanoja.

AinoAloitin WordDivella opiskelun lasten kesäloman alussa ja sain kuin sainkin myös tyttäreni innostumaan. Itse olen nyt toiseksi viimeisellä tasolla (B2.2), mutta pakkohan se on saavuttaa vielä se ihan viimeinen taso (C1)! WordDive on tosi koukuttava peli, jolla sanat jäävät oikeasti päähän. Digitalisaatiotutkijana voin sanoa, että WordDive on erittäin hyvä esimerkki pelillisyydestä, sillä WordDivessa motivaatio tuleekin pelin ulkopuolelta: oman kielitaidon kohenemisesta. Vertauksena voisi käyttää esimerkiksi Super Mario -peliä, joka ei auta lapsia normaalissa arkielämässä juuri mitenkään.

Aion nyt jatkaa englannin opiskelua, kunnes saan suoritettua kaikki kurssit sataprosenttisesti. Koulussa minun piti tehdä paljon töitä, enkä silti ollut koskaan huippu kielissä. Mutta nyt täältä tullaan! Välillä se naurattaa itseänikin, kuinka koukussa olen huipulle pääsemiseen, sillä yleensä en ole kiinnostunut mistään nettipeleistä. Mutta onhan se kiva mennä työpaikalla nyt kokouksiin, kun pystyy ilmaisemaan itsensä ja asiansa kunnolla. On huippua, kun keskustelutilanteissa kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa ei enää puutu sanoja.

Myös tyttäreni on tykästynyt WordDiveen ja toivoisi koulukirjoissa opeteltavaa sanastoa lisättäväksi ohjelmaan. Kuulemma sanojen tankkaaminen ilman WordDivea on niin hankalaa.

Aino Mensonen

Saatat pitää myös näistä

Ei kommentteja

Kommentoi

CAPTCHA: Are you human? * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.